Uusi vuosi, uusi Veikkaus

RAY, Fintoto ja Veikkaus ovat nyt yhtä. Uuden Veikkauksen pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy vuosittain yli miljardi euroa.

Lue lisää ➞

Töissä Rahiksella - työntekijätarinoita

11.8.2016
Kesätöitä on aina jännittävä hakea. Jännittävintä on kuitenkin se, että löytääkö työn, missä itse viihtyy ja jossa työntekijöitä kohdellaan hyvin. Näin kolmen kuukauden jälkeen voin todeta, saaneeni hyvän ja vastuullisen kesätyön. RAY on mukana vuoden 2016 Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jonka periaatteisiin kuuluvat: hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä työsopimus ja todistus. Omasta kokemuksesta voin kertoa ainakin muutamia pointteja, kuinka oma kesätyöpestini on sujunut.
12.7.2016
18-vuotias Matti on kesäduunissa RAY:n Feel Vegas Club Sellossa. Asiakaspalvelu on lähellä Matin sydäntä ja pelinhoitajan tehtävässä hän pääseekin harjoittamaan tätä taitoa monipuolisesti. Hän uskoo työssä opitusta olevan hyötyä myös tulevaisuudessa.
5.7.2016
Viime viikolla tuli täyteen ensimmäinen kuukauteni RAY:n kesätyöntekijänä Casino Helsingissä! Sen kunniaksi ajattelin kertoa teille alkukesän kuulumisiani sekä samalla myös hieman enemmän itsestäni.
1.6.2016
Kaverit ovat kovasti kyselleet, mitä työhöni Casinolla oikein kuuluu? Mikä on kasinohost? No, ensimmäisten työvuorojen jälkeen, osaan nyt itsekin vastata näihin kysymyksiin.
Anu Elijoki
16.5.2016
Olen peruskoulutukseltani kielitieteilijä, kansankynttilä. Olen työskennellyt myös teknisen kirjoittamisen parissa, ensin kirjoittajana, sitten tiiminvetäjänä.
21.4.2016
21-vuotias Cristina on yksi onnekkaista, jotka saivat kesätyöpaikan RAY:ltä. Kesän aikana hän kertoo blogissaan tunnelmistaan Casinon uutena työntekijänä. Lue miten alkumetrit lähtivät käyntiin.
Sina Hentunen
30.3.2016
Palasin Suomeen vuonna 1999 Pietarista, jossa olin ollut opiskelemassa. Minun piti hakea seuraavana vuonna yliopistoon ja tehdä samalla töitä. Päädyin kasinolle kassanhoitajaksi.
Laura Huhtela-Bremer
9.3.2016
Aloitin työt kolme vuotta sitten teollisena muotoilija Mekaniikkaosastolla. Yllätyin työntekijöiden laajasta ja syvällisestä ammattitaidosta.
10.2.2016
Kun paloturvallisuuskoulutuksessa kouluttaja kysyi lopuksi, että ”oliko jollain vielä jotain mielessä?” ja takarivistä kuului kommentti ”on vaikka kuinka, mutta en tiedä onko tämä nyt oikea paikka kertoa siitä”, tunsin oloni kotoisaksi.
8.2.2016
RAY palkkaa vuoden 2016 kesälle jälleen kymmeniä kesätyöntekijöitä ympäri Suomen. Perinteisesti pelkästään pääkaupunkiseudulla kesätyöpaikan itselleen pelisaleista, ravintolapeleistä tai Casino Helsingistä on napannut noin 40 uutta rahislaista.
16.12.2015
Paljonko painaa tuhat kahden euron kolikkoa? Mistä tiedät, että pelinhoitaja pelaa kanssasi pöytäpelejä? Tai miksi kuulet pelisalissa maukumista? Tällaiset asiat ovat muiden muassa jääneet mieleeni RAY:llä.
Tiina Moilanen
30.11.2015
Levillä, 170 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen, on yksi Suomen suurimmista hiihtokeskuksista. Siellä tarjotaan pelielämyksiä parhaillaan kahdessa ravintolapelipöydässä seitsemänä päivänä viikossa.
3.11.2015
23-vuotias Juliana Kamotskin valittiin Casino Helsingin vuoden asiakaspalvelijaksi 2015. Hullunmyllyltä tuntuneen pelinhoitokoulutuksen jälkeen nuoresta naisesta on kehkeytynyt kasinon moniammattilainen.
Marjo Rantanen
14.10.2015
STAR 2015 -finaali (Suvereenisti Täydellisin Asiakaspalvelija Rahiksessa) käytiin jälleen Casinolla 13.10.2015 ja voittajaksi kahdeksan rautaisen ammattilaisen joukosta selvisi pelinhoitajamme Saila Salminen.
Nirkkonen
5.10.2015
"Näin mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen jossa RAY etsii pelinhoitajia, mutta enhän minä voi hakea koska en osaa pelata." Tämä on hyvin yleinen käsitys työnhakijoiden suusta kuultuna - mutta täysin väärä.
Sanna Karvinen
18.9.2015
Hurtti huumori lentää kun Casino Helsingin tekniikan pojat saapuvat haastateltaviksi. Emme ehdi kunnolla edes aloittaa haastattelua, kun radiopuhelimesta kuuluu jo komento korjaamaan Fennia Barin sähköistettyjä väliverhoja.
Tommi Talja
11.8.2015
Aloitin duunit Rahiksella 18-vuotiaana ja 17. päivä lokakuuta tulee täyteen jo seitsemän vuotta. En olisi sitä ikinä uskonut töihin tullessani, mutta niin vain on, että RAY-urani saavuttaa kouluiän.
Juho Härkönen
29.6.2015
Vappuna oli tullut aika päättää koulutus ja siirtyä itse asiaan. Nimittäin syöksyä Mursun hellästä huomasta avoimeen maailmaan, tai ainakin pöytäpelialueelle asti.
Samuli Rättö
1.6.2015
RAY kouluttaa ammattiin vuosittain n. 150 asiakaspalveluammattilaista. Mitä tapahtuu, kun samaan huoneeseen laitetaan viisi pelipöytää, neljä jätkää ja yksi kasinopelikouluttaja?
Juho Härkönen
25.5.2015
Maaliskuun lopulla sain kuulla tulevan suven muotivärien olevan turkoosi ja musta kun kuulin valikoituneeni kolmivaiheisesta haastatteluruljanssista mielenkiintoiseen kesäduuniin Raha-automaattiyhdistykselle (RAY), kavereiden kesken Rahikselle.